sunnuntai 6. helmikuuta 2011

torstai 3. helmikuuta 2011

Päivityksiä pitkästä aikaa!

En ole millään jaksanut päivitellä mitään, sillä reilun viikon verran olen ollut täysin eristäytyneenä sairastamisen ja tenttien kanssa. Lounaalla käynnit kavereiden kanssa, kirjastomaratonit ja pari tenttiä ovat olleet oikeastaan koko elämä! Maanantaina ja tiistaina oli siis ensimmäiset tentit ja nyt 2/4 tehtynä. Tentit menivät tosi hyvin ja pitäisi mennä läpi hyvillä arvosanoilla. Nyt vaan odottelemaan, että koskakohan ja mitä kautta tulokset tulevat. Olin lukenut todella paljon ja esseiden kirjoittaminen espanjaksi meni aika vaivattomaksi. Oman alan sanasto alkaa olla jo aika hyvin hallussa. Hyvä mieli. 

Tiistaina meinasi kyllä tapahtua katastrofi. Nokian herätyskello tilttaa aina välillä ja näin kävi myös tiistaiaamuna. Onneksi heräsin vilkkuvaan valoon vaikka ääntä puhelimesta ei tullut. Puhelin oli niin jumissa, että piti käynnistää se uudelleen toimintojen palauttamiseksi. Olin herännyt seitsemältä kun koe alkaa yhdeksältä. Ajattelin lukea tunnin verran ja suunnata jo aikaisin kahdeksan maissa Somosaguakseen yliopistolle. Paria minuuttia vaille kahdeksan päätin, että nyt lähden kävelemään Moncloan asemalle, kunnes katsoin läppärin kelloa joka oli kahta minuuttia vaikka yhdeksän. Meinasin kuolla kun rannekello näytti samaa aikaa. Nokia oli itsekseen vaihtanut aikavyöhykettä uudelleen käynnistettäessä ja oli tunnin jäljessä (!). Sekunnissa nappasin avaimet ja rahapussin ja lähdin juoksemaan Fernando el Catolicolle. Onneksi taksi pysähtyi juuri kulmaan ja hyppäsin lennossa kyytiin. 

Photo Damian Brandon
"Mahdollisimman lujaa Somosaguaksen kampukselle, minulla alkaa tentti yhdeksältä"

"Kello on kahta vailla yhdeksän (?)" 

"Tiedän, nyyh"

"Joder, espero que no hay trafico!!"

FIUUUUUUUU, ja karmeaa vauhtia kohti kampusta...

Taksikuski oli ihan mahtava ja teki kaikkensa että ehtisimme kampukselle mahdollisimman nopeasti. Ruuhkien kanssa kävi tuuri ja olimme valtiotieteiden laitoksella jo 9:15. Äkkiä cajerosta rahat kuskille ja taksikuskin corre, corre! huutojen avustamana täysillä kolmanteen kerrokseen. Tietysti tämä tentti oli sen professorin, joka ei päästä edes luennolle minuutin myöhästyneitä opiskelijoita. Lisäksi hän oli painottanut minuuttiaikataulua ja sitä, että uusintamahdollisuuksia ei ole. Kauhukuvissa koko puolen vuoden opiskelu ja kahdenviikon lukeminen meni ihan hukkaan...

Saavuin luokkaan vauhdilla ja onnistuin yllättämään professorin takavasemmalta. Anteeksipyytelyihin vastaus oli onneksi jäätävän kylmä "istu" ja paperi nenän eteen. Kaikessa kiireessä koetta varten ostetut kynät ja kumit olivat tietysti kotona ja siitä sitten murhaavan katseen saattelema lainaamaan kynää onneksi mukavalta pojalta. Käsi tärisi viimeistä päivää kun professori alkoi ladella kysymyksiä "Neorrealismo...Concepto de Sociedad Internacional, Humanización..." Sitten helpotti. Osasin kysymykset ulkoa ja seuraavat kaksi päivää olen ollut todella onnellinen. Kevätaurinko paistaa jo melkein viidentoista asteen lämmöllä ja olen ehtinyt käydä ulkonakin kavereiden kanssa. Viikko vielä Madridia ja sitten Suomeen. Onnen hetkiä!

Photo: flicksandbits.com
Käytiin eilen katsomassa Clint Eastwoodin Hereafter. Oli tosi hyvä, surullinen ja koskettava. Kannattaa käydä katsomassa. Viimeaikoina on tullut aika paljon uusia hyviä leffoja kuten Kings Speech, tämä Hereafter ja tietysti jo jonkin aikaa sitten tullut Inception. Nyt odottelen, että koska mennään katsomaan Black Swan, uskon että sekin on tosi hyvä. 



torstai 27. tammikuuta 2011

Ohjeet lääkärikäyntiin Madridissa

Photo: m_bartosch
Olen Hospital USP Camilossa ja odotan pääsyä päivystysjonoon. Kuume eteni keuhkoihin ja nyt on aika hakea ne antibiootit. Olen odotellut jo 3 tuntia päivystysjonoon pääsyä, mutta syy on enemmänkin huonossa tuurissa kuin järjestelmässä. Jotta kaikki sujuisi kivuttomammin, suosittelen etenemään seuraavasti:
Tämä päivitys on etenkin IFin ja Tapiolan matkavakuutusten omistajille.

1. Varaa aika tai lähde suoraan päivystykseen. USP San Camilossa on toimiva päivystys ja kattavasti erikoissairaanhoitoa. Sairaala toimii hyvin kunhan kaikki tarpeelliset paperit ovat mukana. Lähimmät metroasemat Nunez De Balboa ja Diego De Leon.

vinkki: Tapiola on nimennyt Madridin yhteistyösairaalakseen USP San Josén. Harmi vaan, että tässä sairaalassa ei ole edes päivystystä. Päivystystä sieltä aamulla etsiessäni sain kuulla, että sairaalassa on vain gynegologian päivystys. Että ei sinne. Mielummin suoraan San Camiloon!

2. Hanki tarvittavat todistukset ja maksusitoumus vakuutusyhtiöltä. Espanjassa ei pelkät certificate of insurancet tai vakuutuskortit riitä. Ainakin San Camilossa vaaditaan aina, että sinulla on mukana / vakuutusyhtiö faksaa sairaalaan maksusitoumuksen. Ilman sitä joudut itse maksamaan ja pelkkä konsultaatio saattaa nousta yli kahteensataan euroon. 

Ainakin Tapiola ja IF käyttävät SOS internationalia ulkomailla sattuneissa sairaustapauksissa. Neuvoisin soittamaan suoraan SOS internactionaliin jo ennen sairaalaan menoa. Numero on +4570105054 ja he puhuvat myös suomea. Meidän kokemusten mukaan SOSilta vastataan nopeasti, heidän tietojärjestelmät on ihan huippuja ja he hoitavat hommat kerralla loppuun ilman tyypillistä yhdistelyä paikasta toiseen. 

Vinkki: Kannattaa pyytää SOS internacionalia lähettämään maksusitoumus suoraan omaan sähköpostiin, josta tulostat sen valmiiksi mukaan sairaalaan. Sairaalaan faksatut paperit hukkuvat helposti monien eri faksinumeroiden takia.

3. Kun sinulla on henkkarit ja maksusitoumus, ilmoittaudut päivystykseen urgencias tiskillä. Kun olet päässyt tähän vaiheeseen olet jo voiton puolella! 

Päivystysjonossa jouduin odottamaan vain viitisen minuuttia, kun vakuutuspapereiden saamiseen meni kolme tuntia. Osasyynä oli se, että en tiennyt Tapiolan kuuluvan SOS internationalin piiriin ja soittelin ensin suoraan Tapiolaan, mikä oli una mierda! Siellä sitten yhdisteltin siihen asti kunnes kännykästä loppui saldo...Onneksi sisko oli facebookissa jo hoiti asiaa eteenpäin Suomesta käsin. Loppujen lopuksi yksi pikainen soitto SOS internacionaliin ratkaisi kaiken. Nyt on kolmen päivän antibiootit käytössä ja mieli paljon parempi.

Mielialaan auttoi myös älytön ystävä Hessmann, joka tuli sairaaralle auttamaan kuultuaan että olin ongelmissa ja yksin. Ystävät!!

Tapiolan matkavakuutus:
- Huono yhteistyösairaala nimeltään USP San José, ei ole päivystystä (tosin korvaa myös muissa sairaaloissa)
- Vakuutuskortissa ei ole SOS internacionalin numeroa (eikä viittausta, että heillä on sopimus SOSin kanssa)
- Oma puhelinpalvelu melko hidas ja yhdistelevät linjalta toiselle
+ SOS internacionalin käyttäminen, jonka kautta asiat hoituivat nopeasti
+ Melko nopea vastaus verkkopalvelun kautta
+ Korvannut lupaamansa sekä Thaimaassa että Espanjassa

IF matkavakuutus
+ Selkeät ohjeet ottaa yhteyttä suoraan SOS internacionaliin
+ Vastaavat erittäin nopeasti viesteihin verkkopalvelun kautta
+ Sos internacionalin käyttäminen, jonka kautta asiat hoituvat nopeasti
+ Korvannut lupaamansa laajasti ja ilman mukinoita sekä Thaimaassa että Espanjassa
+ Yhteistyösairaala USP San Camilo

http://www.freedigitalphotos.net/