Käytiin eilen kirjaostoksilla aivan Alonso Martinesin metroaseman vieressä olevassa kirjakaupassa. Nyt en muista kaupan nimeä, mutta se sijaitsee Hollywood ravintolaa vastapäätä tien toisella puolella. Kirjakaupan alakerta on täynnä englanninkielisiä kirjoja. Tämä paikka on varmin tuntemani kirjakauppa Madridissa, josta löytyy ainakin suuri määrä yhteiskuntatieteellisiä teoksia englanniksi. Palvelu on avulista ja aina kannattaa todellakin kysyä, sillä kirjat eivät ainakaan minun tajuntaani ole missään loogisessa järjestyksessä. Jere halusi lukea Machiavellin ruhtinaan ja Hobbesia. Kummatkin löytyivät kätevästi. Mukaan tarttui myös yksi Nietzsche; älkää huolehtiko, en ole hänen ajatuksiensa kannattaja, mutta viholliset on pidettävä lähempänä, vai miten se meni? Minä tarvitsin Weberiä yhdeksi kurssikirjaksi. Se on jännä, miten paljon kirjan kansi ja tekstityyppi voi vaikuttaa siihen, tekeekö kirjaa mieli alkaa lukemaan. Olen nimittäin jo kerran lainannut tuon Weberin kirjan Suomessa yliopiston kirjastolta, mutta en vaan saanut aloitettua, kun jo kirjan kansi oli muistaakseni vihreä, kannen teksti tummansinisellä ja fontti kaikin puolin epäkutsuva. Kai osaan Weberinkin kanssa olla vähän pinnallinen.
Tänään sain vihdoin ensimmäisen erän joulukorteista postiin! Toinen vielä odottaa osoitteita. Häiden jälkeen kotoa löytyisi kyllä kattava osoitelista, mutta se ei nyt auta kun ollaan täällä. Olen tullut jotenkin epäileväksi perinteisen postin suhteen. Tuntuu, että miten tuollaisesta hylätyn näköisestä postilaatikosta mikään lähtisi eteenpäin, ainakaa ajallaan. Toivottavasti olen väärässä. Ostan aina Unicefin postikorttipaketit jouluksikorteiksi. Ne ovat nättejä ja niistä tulee hyvä mieli. Toivottavasti myös saajalle.
Olen toivonut joululahjaksi ghd:n suoristajaa! Yksi odottaa sopivasti naapurin kampaamon ikkunassa .En tiedä paljonko hinnassa on oikeasti nimilisää, mutta ainakin pari kampaajaystävääni ovat sanoneet, että parempaa rautaa ei ole. Kuulemma pitkän ajan sijoitus, koska pitäisi kestää vuosia. Toivotaan!
Voi itku tätä lentolakko-futislippu-rumbaa! Ensin Joonan piti päästä uudelle lennolle lauantaiksi, sitten ei pääsekään! Nyt jo kaksi kertaa varannut hotellit turhaan. Ja me ehdimme jo ilmoittaa Real vs. Auxerre lippujen ostajille että päästäänkin itse matsiin...Jere Bernabeulla ostamassa tytöille lippuja. AARHGG! Mutta se on elämää. Korvataan turhat kulut veronpalautuksilla...
Voi itku tätä lentolakko-futislippu-rumbaa! Ensin Joonan piti päästä uudelle lennolle lauantaiksi, sitten ei pääsekään! Nyt jo kaksi kertaa varannut hotellit turhaan. Ja me ehdimme jo ilmoittaa Real vs. Auxerre lippujen ostajille että päästäänkin itse matsiin...Jere Bernabeulla ostamassa tytöille lippuja. AARHGG! Mutta se on elämää. Korvataan turhat kulut veronpalautuksilla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti