Eilinen erasmus-fiesta vaihtui illalliseen Paulan kanssa. En ollut nähnyt Paulaa pitkään aikaan, joten ensimmäisen kerran kun katsoimme kelloa huomasimme, että olimme istuneet tapaksilla 3½ tuntia jutellen. Kello läheni yhtä ja pieni kotoisa ravintola oli hiljentynyt muista asiakkaista. Nykyään puhumme koko ajan vain espanjaa ja Paulan espanja onkin ihanan selkeää vaikkakin nopeaa. Sydäntä lämmittävä ilta!
Paula oli lähettänyt minulle mailiin pari ohjelmaa ensi viikon konferensseista. Saman opiskelualankin takia ollaan kiinnostuttu paljon samoista asioista, tosin Paula paljon vankemmalla kokemuksella. Hän on kieränyt Guatemalassa, Ecuadorissa, Columbiassa, Argentiinassa ja ties missä Väli- ja Etelä-Amerikan maissa tekemässä töitä kansainvälisissä järjestöissä suurimmaksi osaksi ihmiskauppaan liittyvissä asioissa. Aina kun jutellaan hänen kokemuksistaan muistan, miksi oikeasti aloin opiskelemaan valtio-oppia. Konferenssit ovat ensi viikon loppupuolella ja käsittelevät maahanmuuton ja kansainvälisen oikeuden ongelmia. Maahanmuutto konferenssissa kerrotaan esimerkiksi Afrikasta Espanjaan tulleen maahanmuuttajan psyko-fyysisestä matkasta Afrikan maiden kautta Espanjaan asti laitonta reittiä pitkin. Toinen konferenssi keskittyy taas debattiin suurten kansainvälisten yritysten ja ihmisoikeuksien välillä Etelä-Amerikassa. Kummaltakin on debatissa edustaja ja esittelys päättyvät väittelyyn. Olen ihan innoissani, toivottavasti ymmärrän paljon :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti