Huh, tulin juuri kotiin. Olen kierrelly reilut neljä tuntiä kävellen ja välillä metrolla ajellen ympäri Mardidia etsien hotellia äidille, siskoille ja siskon vauvalle (vasemmalla kuvassa) lokakuun puoleenväliin. Ei ole mikään itsestään selvyys löytää sopivaa hotellihuonetta kolmelle aikuiselle ja vauvalle, sopivalta sijainnilta ja sopivaan hintaan. Yllättävän paljon asioita pitää ottaa huomioon kun on neljäkuinen vauva vaunuineen mukana. Mahtuuko vaunut hissiin, vauvansängyt, tarpeeksi tilavat käytävät, kulkuyhteydet, turvallisuus... Kävinkin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan tarkistamassa paikanpäällä kaikki booking.comista löytämäni varteenotettavat hotellit! Onneksi kävin, koska tasoissa oli huomattavia eroja sekä huoneiden että ympäristön suhteen. On otettava myös huomioon, että vaunuilla ei oikein metroihin mennä niiden ruuhkaisuuden ja pitkien rappusten vuoksi.
On ollut kamala ikävä jo kummipoikaa <3
Lopulta päädyin aivan keskustassa, Plaza de Españan nurkilla Gran Vialla sijaitsevaan hotelliin nimeltä Senator España Spa & Theatre hotel. Aula ja hotelli muutenkin näytti todella siistiltä, tilavalta ja tasokkaalta. Perhehuonetta en valitettavasti päässyt katsomaan buukkauksen takia, mutta luotan että hyvä on. Tein lopullisen varauksen booking.comin kautta, sillä sen kautta varattuna hinnat ovat melkein poikkeuksetta edullisempia kuin paikanpäältä varattaessa. Hinta olisi paikanpäältä varattuna ollut 150€ kalliimpi viideltä yöltä! Samaa saimme kokea myös esimerkiksi Thaimaassa. Tykkään muutenkin Booking.comista ja teen melkein poikkeuksetta kaikki hotellivaraukset sen kautta maasta riippumatta; Paljon hotelleja ja asiakaspalautteita. Varaukset ovat aina menneet perille ja mahdolliset peruutuksen sopimusten puitteissa onnistuneet.
Kiertely eri puolilla Madridia teki kyllä myös minulle hyvää. Nyt vasta oikeasti ymmärrän miten kivalla alueella asun. Ei tämä nyt mikään maailman kaunein ja viimeisen päälle siistein ole, mutta mukavan rauhallinen, nätti, kiireetön ja lähellä kaikkea. Etenkään Parque Retiron takana olevaa (Kaakkois-Madrid) en pitänyt kovin viehättävänä, sillä siellä on liian kova liikenne, liian kova kiire, suuria monikaistaisia teitä ja jotenkin kylmää...
Olen jo alustavasti alkanut miettiä ohjelmaa äidille ja siskoille 13-18.10 väliselle ajalle. Laitan sitten tännekin vinkkejä viiden päivän reissuun Madridissa!

Kuva Callaolta. Lähellä varaamaani hotellia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti