MADRID!

Yhtäkkiä olen täällä. Istun oman vuokrayksiön sängyllä tietokoneen kanssa. Kaikki on mennyt paremmin kuin olisi osannut kuvitella. Lähtöä edeltävänä päivänä Paula oli löytänyt Moncloan läheltä pienen yksiön. 25 neliötä, nätti, rempattu ja parhaalla mahdollisella alueella tarpeisiin nähden. Asunnon vuokraan kuuluu parisänky, pari kaappia, yöpöytä, lasinen ruokapöytä tuoleineen, verhot, pesukone, uudet pyyhkeet, uudet petivaatteet ja parit lakanat, lautaset, lasit, mukit, aterimet…590€/kk ei kuulosta ollenkaan pahalta!

Kadun nimi on Fernando Barrio, lähellä Calle vallehermosan ja Fernando el Catolicon risteystä. Tästä kävelee viisi minuuttia Moncloan bussipysäkille,  josta kaikki kampukselle menevät bussit lähtevät.  Alue on siistiä, väljää ja yllätykseksi melko vihreää. Kuvittelin Madridin ahtaammaksi, kapeita harmaita katuja ja saasteista…mutta tämä on kuin iso pikkukaupunki. Vanha ydinkeskusta ja Etelä-Madrid kuulemma vastaavat enemmän ennakkoluuloja.  Kotikatu kuvassa oikealla ->

Metrolle on vajaan viiden minuutin kävelymatka. Koko Argüellesin alue on täydellinen. Tavernoja, tapas paikkoja, pieniä liikkeitä, ravintoloita, asuntoja…  Autokaistojen ja leveiden kävelyteiden välissä kasvaa korkeita lehtipuita. Aurinko paistaa raikkaasti. Vain joissain ilmastoimattomissa sisätiloissa tulee kuuma. 

Paula on madridilainen meidän entinen aupair niiltä ajoilta kun kaikki kolme olimme vielä ala-asteella. Paula ei ole muuttunut yhtään. Ei ulkoisesti eikä luonteeltaan. Tuntuu, että vain minä olen vanhentunut! Ensimmäisen yön vietin Paulan vanhempien asunnolla ja sain yliannostuksen espanjaa ja myöhään valvomista lentojen ja pitkän päivän loppuun. Tänään kävin kirjoittamassa vuokrasopimukset ja ostamassa kiinalaisten liikkeestä kaikkea tarpeellista tiskiharjasta leppäkerttulaatikoihin. Suuren säkillisen hinnaksi tuli 11,30€. Kiinalaiset osaa.

Huomenna on kielikurssin tasokoe. Nyt olen kyllä ihan lukossa koko espanjan kanssa. Tulee liikaa kerralla ja sitten ei yhtäkkiä saa sanottua edes perus taivutusta. Toivottavasti viikon sisällä jo helpottaa. Rasittavaa kun joutuu vain kuuntelemaan suu auki mitä toisilla on sanottavana ja ehkä ymmärtääkin siitä suhteellisen paljon, mutta olla pystymättä vastaamaan oikein mitään järkevää. Sí, sí, vale, vale, claro, claro...TOUK! Aika ykspuolisia keskustelut siis vielä.

Kohta lähden Starbucksiin, koska siellä on melkein ilmainen langaton netti. Menee varmaan hetki ennen kuin saan nettiyhteyden tähän kämppään.  Sillä aikaa ei kyllä harmita istua iltapäivisin tunti Starbucksissa granden latten kanssa. Support our troops sanois amerikkalaiset…

   Hoodeja.